Nyt alkaa tämän blogin eskatologinen eli lopun aikoja käsittelevä osuus. Meidän suomaklaisten saapuminen Israeliin mekkaloimaan ja aiheuttamaan yleistä erämaan kulurustatusta on kyllä ennustettu. Onhan jo sanassakin kirjoitettu, että: "Näin sanoo Herra: Katso, kansa tulee pohjoisesta maasta, suuri kansa nousee maan perimmäisiltä ääriltä." (Jer.6:22)
No, rehellisyyden ja muutenkin kaiken arvollisen raamatttuopetuksen nimissä on sanottava, ettei tyo kohta välttämättä suomalaisista puhu. Kovin moni maamme armeija ei ole keihäin hyökännyt sotaan Israelia vastaan.
Muuten kylläkin olot todella ovat rauhalliset. Paitsi silloin kun päinvastoin eivät ole, vaan vallitsee joko varoitus-tai hätätila. Ja alituisestihan tuo tilanne Israelissa on. Muslimivallat ja Israel ovat jatkuvassa keskinäis-kärhämässä -ja muut ulkovalkat tukevat sitä osapuolta minkä kokevat vähemmän epäedulliseksi omalle ulkopolitiikalleen. Tästä tiedän varsin paljon, paitsi ettäen juurikaan. Joten jötän poliittiset syväanalyysit ammattilaisille. Kuten psykologeille. Ja kokeneille Raumanturvaajille.
No, meillä ainakin oli viimeisenä päivänä hyvin Kristus-keskeinen rauhallis-olo. Matkamme suuntautui näet Jeesuksen puutarhahaudalle. Joka arkeologioppaamme Indianiina Jonesin (nimi muutettu, toim.huom.etc.etc.yms.tms.jne.) mukaan kuitenkaan ei ollut aito, vaan pseudopaikka. Koskapa aito Jeesuksen hauta sijaita möllötteli ns. Pyhän Haudan kirkon sisällä. Se lienee myös tottakin. Mutta puutarhahauta ja se puutarha siinä ympärillä oli kyllä hyvin hartausharjoitukseen sopiva paikka. Ja mepä harrastimme hartautta harvinaisen hauskasti: nimittäin Herran pyhälle ehtoolliselle osallistuen. Matkanjohtajamme, pastori PP (pianissimo) toimitti ja jakoi HPE:n pienehkön saarnan jälkeen.
Oli se puutarhahauta sitten komia paikka! Tai siis olihan se itse hautakin ihan hyvä hiljentymislokaatio (valokuvaus kielletty) - mutta erityisen kaunis oli se puutarha jo sinällään! Monia kasveja, kauniita puita, vieressä jylhä kallio - oli kyllä hyvät puitteet!
Vapaaehtoisen mutta pakollisen shekelilahjoituksen jälkeen lähdimme eteenpäin.
Poistuimme Jerusalemista ja matkasomme Beetlehemin, Daavidin ja "Daavidin pojan", Kristuksen kaupunkiin. Täällä "leivän talossa" söimme hyvän lounaan ja kuvasimme viereisellä nyppylällä kohoavaa muinaisen Beetlehemin paikkaa. Etäisyyttä Jerusalemiin oli vain muutama hassu maili!
Beetlehemissä selvisi nopealle Raamatun lukijalle eräs arvoituksellinen kohta: miksipä sanotaan Matt.2:18 niinkuin siinä sanotaan? "Ääni kuuluu Raamasta, itku ja iso parku; Raakel itkee lapsiansa eikä lohdutuksesta huoli, kun heitä ei enää ole". Ja miksi tämä on liitetty Beetlehemin lastenmurhaan? No, minulle selvisi vasta nyt -koskapa huomasin osaavani päivä päivältä paremmin lukea hepreaa!- että Raama - RaMaH tatkoittaa hautaa! Ja Raakel on haudattu Beetlehemin viereen! Siis Raakelin hauta - itku tapettujen lasten puolesta - Beetlehemin surmatyö! Ennustus oli kyllä tarkka! (Alunperin tämän oli siis huudahtanut profeetta Jeremia 500-luvun alussa ekr., Jer.31:15). Kylläpä Raamattu on sitten jännä kirja!
Beetlehemissä oli syntynyt kuningasten kuningas, Kristus, mutta myös hänen esi-isänsä, Israelin maineikkain kuningas, Daavid. Ja seuraavaksi siirryimmekin Daavidin maineikkaan voiton paikalle. Siihen laaksoon, jossa hän otti yhteen filistealaisjätti Goljatin kanssa. Kuinka ollakaan, matkanjohtajat olivat järjestäneet tästä ex-tempore -kuvaelman ja dramaturgian, jossa minä pääsin esittämään Daavidia. Kun Goljat oltiin voitettu, siirryimme busdilla juuri ennen autingon laskua muinaisen Gatin rauniokummulle. Oli se aika komia Goljatinkin kotipitäjä!
Illalla hivuttauduimne koko ajan lähemmäksi Tel-Avivia ja lentokenttää. Pysöhdyimme Jaffassa eli UT:n Joppessa, jossa mm. Pietari nahkuri Simonin talosta käsin noudettiin aloittamaan pakanalähetystyö.
Lopulta olimme myöhäillalla lentokentällä. Paljon varuillaan olimme turvatarkastusten tiukkuuden suhteen, mutta ehkäpä ryhmä aavikon kalpauttamia suomalaisia ei ollut kovin vaarantuntua heröttävä joukko, koska pääsimme varsin kevyesti läpi. Ei mennyt kauaa (ainakaan tunneissa laskettuna), kun pääsimme koneeseen (täpötöyteen sellaiseen), ja ampaisimme taivaalle tiistai-aamuna klo 1:10! Exodus-eli lähtö oli ollut eoävarma Finnairin lakon vuoksi, mutta siunaus kansamne näköjään oli, ja pääsomme ajoissa lähtemään ilman peruutuksia (vaan päinvastoin eteenpäin). Lentomatka oli rauhallinen, olkaani vasten nuokkui eräskin väsynyt matkaaja. Itse luin ainakin aluksi Josefusta, joka oli tarttunut mukaani Jerusalemin kristillisestä kirjakaupasta. Ei tosin ollut Luther-divari se. Diasporamme eli pakkosiirron aika päöttyi noin klo 5, kun rantauduimme kotimaamme kamaralle.
Siitä, mitä Josefuksen lisöksi jäi käteen, kirjoittelen ehkäoä myöhemmin.
Jos en, niin en.
Shalom!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti