"Si fueris Romae, Romano vivito more; si fueris alibi, vivito sicut ibi."
Tämä on yleensä helpommin tunnistettu sananlasku englantilaisittain: "When in Rome, do as the Romans do.. ." Suomeksi: "Maassa maan tavalla." Ja juuri tätä Ambrosiuksen neuvoa SEP:n lähetystö (melkein) uskollisesti (melkein) noudatti.On siis tullut se aika, joka ennemmin tai myöhemmin kerran piti koittaman. Nimittäin aika puhua vähän paavista! Oli vain ajan kysymys, koska me tulisimme näkemään suurimman kristillisen kirkon ylimmän hengellisen auktoriteetin. Omalta osaltani se on toisaalta vieläkin ajan kysymys, sillä en Fransu-paavia nähnyt. Jere ja Josi olivat päättäväisempiä, ja saivat tämän tehdä. SEP oli näin ollen saavuttanut kaikki tarpeelliset tavoitteensa, toisin sanoen tehnyt tarpeensa Roomassa. Ainoa ikkupikku-asianhaara, joka ei toteutunut oli Franciscuksen haastattelu. Häneltä olisimme kysyneet polttavia Kirkkoa ja Kaupunkia jakavia kysymyksiä, kuten
-"Millaisesta jiististä pidät eniten?"
- "Onko oikea kirjoitusasu pitsa vai pizza?"
- "Voisiko Lutherin jo päästää kirkonkirouksesta?".
Mutta saimme tyytyä vain 2/3 puolue-enemmistöllä paavin pitämään angelus-tilaisuuteen Vatikaanin aukiolla, joka lienee kuulemani perusteella lähennelleen mahdollisimman paljon katolista vaapaakirkollista seurapuhetta.
Tämän kirjoittaja itse omassa hypostaasissaan ja persoonassaan ei ollut läsnä, sillä minulla oli oma missioni täytettävänä. Oli tullut aika niellä Jägerschnitzel rasvoineen päivineen. Toisin sanoen, menin saksankieliseen kirkkooon luterilaiseen jumalanpalvelukseen. Kyseessä oli se sama tuttu Christuskirche, jonne olin pyhästi vannonut meneväni ja puhuvani saksaa paikallisen pastorin kanssa. Kirkko oli sisältä upea, ja sen alttaritaulu suurikokoisine Kristus-hahmoineen ja saksankielisine raamatunkohtineen hieno, peräti mainio!
Vastaava pastori siellä on pfaffer Jonas, mutta häntä en tavannut henkilökohtaisesti. Jonas tuli tosin aloittamaan tilaisuuden. Tällä kertaa pastorina oli ilmeisesti vieraileva nuori mies, joka hymyili lähes koko ajan ja puhui hyvin pehmeää saksaa. Kun tulin sisälle, sain luterilaisen virsikirjan "Guten tag" -tervehdysten kera. Kun pastori saapui, menin esittäytymään ja juttelemaan. Muistan keskustelun suurin piirtein, mutta säästän sinut, arvoisa lukija, saksankielen lukemiselta, sikälimikäli sen ymmärrys tuottaisi arvailuja tai googlekääntäjän raivokasta käyttöä. Kerroin siis, että olen Esa, teologi Suomesta, ja opiskellut saksaa viitisen kuukautta. Pastori vastasi hymyillen ja mielikseni helpohkoja sanoja käyttöen, että hauska tavata ja toivottavasti saan selvää jumalanpalveluksen etenemisestä ja saarnasta. Vakuutin että varmasti. Vaikka eihän se mitenkään vastannut realismiä. Niin optimistinen kuvitelma, että itse Don Quijotekin tippuisi Rosinanten selästä kuullessaan näin yltiöoptimistisia haihatteluja. Pastori kysyi vielä, että onko minulla mitään kysyttävää. Onneksi olin miettinyt yhden hyvin muotoillun kyssärin valmiiksi: Saanko osallistua ehtoolliselle (Kann ich an einem eucharistie teilnehmen)? Hän vastasi ilokseni, ettei ehtoollista tänään ole. Näin säästyin ekkleesiologisilta ja sakramenttiopillisilta sielunpohdinnoilta.
Jumalanpalvelus eteni hyvin suomalaiseen tapaan. Mukana tosin oli Kyrie Eleison - vuorolausuminen, mitä ei Suomessa juuri esiinny. Ja uskontunnustus oli ennen saarnaa. Eikä liturhisia osia laulettu. Siis minulle hyvinkin tuttu tyyli. Virsiä veisattiin, ja yhdessä oli perin tuttu sävelmä. Liturgiaa pystyin hyvin seuraamaan, joskin mutisin hiljaa itsekseni Isä Meidän ja uskontunnusrtuksen suomeksi, kun muut kahdeksan osanottajaa (pieni seurakunta (eine kleine gemeinde, nääs) lausuivat ne saksaksi.
Saarnasta sain selvää sen, että pastori lähti liikkeelle siitä, mikä on seurakunta, ja kertoi Joosuan kirjasta sen, kuinka Papit kantoivat liitonarkkia keskelle Jordania, ja niin kansa pääsi sen ylittämään luvattuun maahan. Ja sitten hän johti tästä sen, että samoin Kristus astui Jordaniin, jotta me, Jumalan uskova kansa, pääsisimme kerran luvattuun maahan. Jeesuksen kaste on meidän kasteemme sisältö. (Tämä kaikki tietty vain oma käsitykseni saarnan kulusta. Sain selville vain palasia sieltä ja täältä, eli "krimskrams".
Jumalanpalveluksen jälkeen pastorilla oli aikaa vain kätellä seurakuntalaiset, ei enää keskustellut kanssani enempää. Ei voi mitään. Mitäpä tässä olisi keksinyt puhuakaan. Katsoin silti kielipelitavoitteeni saavutetuksi.
Noh, mutta mitenpä "Habemus Papam" tähän liittyy? Se on julkilausuma, jonka pääkaardinaali ilmoittaa uuden paavin valinnan jälkeen. Näin on ollut vuodesta 1483 eteenpäin. Se käännetään yleensä: Meillä on paavi. Mutta oikeastaan se tarkoittaa kirjaimellisesti: Meillä on Isä. Ja olit sitten katolinen, katollinen, luterilainen, ortodoksi, ortopedi, helluntailainen tai muu reformoidun värikkään kartan edustaja, yksi ainoa "Papa" meillä on. Isä meidän, joka on taivaassa. Pater noster, qui es in caelis (lat.); Vater unser der Du bist in Himmel (Deut). Sitä rukousta rukoilee koko jakamaton kristikunta, ja siinä tunnustetaan Isäksi vain Taivaallinen Isä Jumala. Hän on Isä meille Pojan, ihmiseksi syntyneen Jumalan sanan, Jeesuksen Kristuksen kautta, joka on kuolemallaan hankkinut meille Jumalan lapseuden. (Gal.4:4-8). Tätä Isää ei syrjäytä paavi eikä Luther, mutta he kumpikin ovat virassaan tuon Isän julistaman sanan tuojia. Lähettejä. Paimenia.
Jumalanpalveluksen jälkeen vietin pari tuntia kaupungilla pööpöillen ja kahvilaa etsien. Ensinnäkin, koska kahvilat olivat näin sapattina suljettuja. Ja toisekseen, koska minulla ei ollut hotellimme avaimia. Minulta puuttui avainten valta. Paitsi tietysti luterilaisen yleisen pappeuden nojalla päinvastoin ei puuttunut. Mutta tässä on ihan toinen huoneisto kyseessä. Sitten seuraani liittyivät Vatikaanista palanneet Jere ja Josi.
Mitä muuta häröilystämme voisi kertoa? Vaikka mitä. Mutta mitään oleellista emme tainneet enää loppupyhänä tehdä. Paitsi kävimme vielä viimeisen kerran pitsalla.
Tilastotieteestä nauttiville: Minun ja Josin koko matkan jiistisaldo ylsi kahdeksaan, Jerellä se oli seitsemän. Tai sitten ysi, ysi ja kasi. Ei tässä enää muista. (Tarkistettiin asia. Josi ja minä yllettiin vain seitsemään jiistiin. Jere kuuteen.) Vielä on yksi tehtävä jäljellä. Aikainen herätys ja siirtyminen kohti kenttää.
Siitä lisää futuurissa.
Ciao, Italia!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti