Röllin dilemma

"Voi kurjuuksien kurjuus!"

Maailmassa on paljon parantamisen varaa, mikäli, uskoo pessimistejä. Tai optimisteja. Tai vaikka ihan vaan realisteja. Se on siis epäilemätön fakta. Poikkeavuutta eri ihmis-olentojen ja joukkojen välille tulee enemmänkin siinä, mikä tämän pahuuden olemassaolon selittää, ja kuka voidaan nostaa syytetyn penkille. Kukaan ei voi välttyä osumasta tähän kysymykseen myös omassa mielosessaan, vaikka kuinka hyvä pujottelija-palander olisikin.

"Kaikenlaisia otuksia sitä onkin maailmassa..."

Johdonmukainen teistinen (Jumalan olemassaoloon uskova) kristinusko opettaa, että on olemassa Jumala, joka omaa sellaisen ominaisuusryppään eli attribuutiston kuin Kaikkivaltias, Kaikkitietävä, Kaikkihyvä, Kaikkiallinen, Ääretön, jne. Pahuus ei ole tämän Jumalan luoma, vaikkakin kaikki mitä olemassa on, on. Hetkinen sanoi Sokrates! Tarkoittaako tämä nyt sitten sitä, että pahuutta ei ole olemassa? Noh, kyllä ja ei. Maailmassa todellisesti on pahuutta, mutta pahuudella ei ole omaa olemassaoloaan, vaan sen se on lainannut jo olemassaolevalta hyvyydeltä. Sillä pahuus on kristunuskon itseymmärryksen ja Raamatun, Jumalan best-seller -autobiografin mukaan syntynyt syntiinlankeemuksena tunnetun katastrofitapahtuman kautta, jossa langennut enkeli, joka on sittemmin tehnyt uraa nimellä saatana (alias vanha vihtahousu), petti ihmisen kääntymään "pimeälle puolelle", ja näin pahuus (jolle annetaan nimitys synti) tulee maailmaan. Tämä maailma siihen asti muutoin oli päinvastoin ollut vain hyvä, Jumalan luomana. Nyt Sokrates lähes suuttunee: Jos Jumala on luonut vain hyvää, ja paha on saatanan keksimä, miten saatanasta (joka itse on luotu) tuli paha? Tässäpä lyödään kirves kaivoon. Vastauksen varmuutta ei ole. On hyvä arvaus, että saatana tuli kateelliseksi, ja se synnytti hänessä pahuuden. Samaa kikkaa se koitti ihmisiin paratiisissa - ja onnistui.

Johdonmukainen ateisti uskoo Jumalan olemassaolemattomuuteen. Ei ole hyvän luojaa. Kaikki, mitä olemassa on on vain ja ainoastaan ainetta, ja ainoa olemassaoleva ihmisen ulkopuolinen laki on fysiikan laki, ehkäpä myös viidakon laki. Sokrates kysyykin nyt: Top top! Tarkoittaako tämä, ettei ole todellisesti olemassaolevaa hyvyyttä eikä pahuutta. Johdonmukainen ateisti joutuu vastaamaan tähän että kyllä, juuri näin. Näitä johdonmukaisia, eli johteellisia ateisteja on maailmassa tai sen ulkopuolella yllättävän vähän.

"Niin sen täytyy olla."

Sitten on kaikenkarvaisia omituisia otuksia tältä väliltä. Erityinen Jumalan olemassaolemattomuuden puolustajien haaste Hänen olemassaolonsa puolustajille on niin kutsuttu "Pahuuden ongelma", tuttavallisesti myös "Kärsimyksen ongelmana" tunnettu. Se kuuluu kutakuinkin ja jotenmiten näin:  Jos Jumala on hyvä ja kaikkivaltias ja olemassa, hän olisi luonut maailman, jossa ei ole pahuutta. Koska maailmassa on pahuutta, ei Jumalaa ole, tai sitten hän ei ole hyvä tai kaikkivaltias (kuten teistit opettavat).

Tämä ongelma on tosin väkinäinen. Se ei todella todista Jumalan olemassaolemattomuutta, vaan jättää jäljelle vaihtoehdot, että Jumala on esimerkiksi muuta kuin kaikkivaltias tai kaikkihyvä, mutta silti olemassa. Se ei sitäpaitsi huomioi sitä, että kärsimykselle voi Jumalalla olla hyvää palveleva tehtävä. Jo tämä mahdollisuus tekee argumentista tylsän kuin shakkiturnaus. Sitä paitsi, se itse alistuu puhumaan hyvyyden ja pahuuden olemassaolosta, unohtaen omat ateistiset taustaoletuksensa johdonmukaisen epäjohdonmukaisesti. Kaikennäköisiä viisastelijoita sitä onkin maailmassa...

"Röllin täytyy olla tuhma!"

Väläytänkin toisen näkökulman noille vallan mainioille pahuudenpenääjille. Nimitän sitä "Röllin dilemmaksi."

Rölli (kutenhan kaikki tietävät) on peikko- hahmo, joka yrittää aina olla mahdollisimman tuhma, siinä kuitenkin epäonnistuen. Yrittäessään kaivaa itsestään pahaa, hän löytääkin hyvää, usein katumuksen, omantunnon ja rakkaudellisuudenkin kautta. Sisimmältään hyvä Rölli ihannoi päällisesti pahaa, mutta ei voi paeta hyvyyden todellisuutta sisällään. Rölli esimerkiksi näkee hylätyn linnunpesän, ja tekee emolinnulle "tuhmasti" ja ryöstää pesän munista. Kun hän sitten näkee, että emolintu tulee surulliseksi siitä, hän palauttaa munat todettuaan "No... nyt minunkin tulee paha olla... olinkohan minä vähän liian tuhma...". Sitten palautettuaan Rölli yrittää peitellä tekoaan "Toivottavasti kukaan ei nähnyt, että olin kiltti. Röllin täytyy olla tuhma!" Kiltit otukset ovat Röllin mielestä vastenmielisiä. Laulussa "Usvametsän neito" Rölli pelastaa usvaisen, kuolleen metsän ajattelemalla kauniita ajatuksia (rakkaus ja ystävyys), vaikka ensin toteaakin "Enhän minä kauniita osaa paljon ajatella, kun tuhma täytyy olla mun - minä muuten auttaisin sun." "Räytymispäivä"-laulussa hän laulaa myös, kuinka tuhmana oleminen saa aikaan yksinäisyyttä ja pahaa oloa. "Hyvin minä olen taas hoidellut kaikki tuhmat työt. Mut raskaaksi käy tämä tällainen, kun kiukuttelee yöt." Tästä Rölli ei nauti. Toisaalta Rölli siis tiedostaa, että ollakseen röllinä hyvä hänen tulisi olla paha; mutta hän silti nauttii elämästä ja tekemisestä silloin, kun on hyvä - siis röllinä "huono." Joskus Rölli kiertää ongelman näppärästi. Hän esimerkiksi tekee omasta mielestään koko Röllimetsän "ilkeimmän ja tuhmimman teon" kiusatessaan muita röllejä  - ja pelastaessaan vangitun Tiina -tontun.

Rölli tosin tietää oikeasti, millainen on. Hänen "synnintunnustuksensa" tulee esille, kun hän kohtaa joen keskellä Viimeisen Dinosauruksen. Ensin Rölli esittelee itsensä tuhmana Röllinä, ja sitten  - Dinosauruksen murahtaessa vihaisesti - vähän vähemmän tuhmana; ja lopulta ihan kilttinä Röllinä. Ja tällöin Dinosaurus leppyy ja heistä tulee ystävät. Röllin maailmassa kiltteys ja hyvyys kannattaa - silloinkin kun Rölli haluaisi olla mitään siitä tietämättä. Eikö vielä enemmän sitten meille, jotka tiedämme hyvyyden ja kiltteyden olevan aina hyvä asia?

Voi olla, että Röllin seikkailut ja laulut ovat vain lapsille tarkoitettuja Röllin eli Allu Tuppuraisen luovuudenpuuskassa syntyneitä tarinoita ja lauluja. Mutta niihin sisältyy todella aimo annos moraalia ja pohdintaa hyvyydestä ja pahuudesta sekä maailman ja ihmisen olemuksesta. Mitä tästä on opittavissa aikuisillekin (aivan loistavan sanallisen huumorin lisäksi)? Hyvyys on jotain todellista. Pahuudenkin olemassaolo todistaa hyvyydestä, reaalisesta moraalista, oikeasta ja väärästä, ja kaiken tämän perustasta, eli Jumalasta. Niille, jotka pohtivat Pahuuden ongelmaa, olisi hyväksi pohtia myös Hyvyyden ongelmaa. Jotta voisi olla olemassa käsitys hyvästä ja pahasta, pitää olla olemassa todellinen metafyysinen hyvän ja pahan olemassaolon lähde. Muuten hyvä ja paha pelkistyvät vain mielen illuusioiksi, väliaikaisiksi tuntemuksiksi, jotka eivät todellisesti edusta hyvyyttä tai pahuutta, vaan pikemminkin kontekstista, ajasta ja paikasta (sekä tulkitsijasta) riippuvaista "mauttomuutta" tai "sallittua käytöstä". Näin siis hyvien ja pahojen tekojen suhteen.

Jo se, että on olemassa käsitys kivuliaasta pahasta - joka saa meidät voimaan pahoin - kertoo siitä, että meillä on käsitys jostain pahuuden vastaisesta, jota vasten heijastamme pahuudentuntojamme. Paha on siis aina pahaa suhteessa johonkin hyvään. Ilman hyvyyden todellista olemassaoloa ei ole pahuuttakaan. Ja ilman Jumalan olemassaoloa ei ole reaalista hyvää tai pahaakaan, sillä hyvyys, moraalisuus ja arvot saavat juuri Jumalalta olemassaolonsa. Tai sitten kaikki on vain kuvitelmaa ja yksilöllisiä tuntoja, joista ei voi syyttää ketään, eikä maailmaa edes tarvitse "parantaa", sillä siinä ei ole mitään vikaa. Kaikelle kärsimykselle emme keksi syytä. Mutta se ei poista sitä totuutta, että me hahmotamme maailmaa hyvän ja pahan kautta. Ja jotta tämä olisi mahdollista ja totta (eikä vain illuusiota), on Jumalankin oltava olemassa.

Toinen asia, mitä opimme Rölliltä on: Me emme saa selittelemällä pahaa pois emmekä saa niin tehdäkään. Rölli on koko ajan hämillään hyvyyden ja pahuuden ristiriidasta, sekä hämmentynyt omasta kahtiajakoisesta olemisestaan näiden kahden välillä. Hän toimii ihanteidensa mukaisesti ja ottaa vastaan niiden seuraukset; niin hyvät kuin pahatkin. Tärkeintä on suhtautua oikealla tavalla pahuuteen, kärsimykseen, vaivaan ja suruun. Rölli löytää elämäänsä sisältöä siitä toimintatavasta, mikä tekee elämästä mukavaa - ja huomaa, että tämä toimintatapa on hyvyys, rakkaus ja ystävyys. Hän on mieluusti välillä "huono rölli"  - jotta voisi olla hyvä ystävä, ja jotta voisi itsekin olla iloinen. Ja kun koittaa suru ja paha päivä, hän kohtaa senkin, eikä kiellä pahaa oloaan .Samalla tavalla kristinuskossa paha uskalletaan kohdata. Sitä ei saa eikä tulekaan selitellä pois. Pahuuteen ja syyttömien kärsimykseen ei ole välttämättä vastauksia - mutta ratkaisu löytyy!

Lohtu räytymispäivään

 "Räytymispäivä" laulussa Röllin murehdinta saa sanat: "Oishan se kiva, jos mulla myös joku kaveri ois. Mut aina yksin täytyy mun olla - ei kukaan tuhmasta välittää vois."  Kristinuskossa näin ei käy. Päinvastoin! Kristus on halunnut tulla maailmaan omien sanojensa mukaan juuri sairaiden ja syntisten tähden, juuri heidän luoksensa, juuri heitä auttamaan (Matt.9:10-13). Apostoli Paavali kirjoittaa tästä Timoteukselle: "Varma on se sana ja kaikin puolin vastaanottamisen arvoinen, että Kristus Jeesus on tullut maailmaan syntisiä pelastamaan, joista minä olen suurin." (1.Tim.1:15). Kristus ei ole sellainen Jumala, joka vierastaa pahuutta ja ihmisten kokemaa kärsimystä; vaan hän on itse tullut osalliseksi samanlaisista kivuista ja koettelemuksista kuin kaikki ihmiset - ja siksi hän voi itsekin, kaikessa kiusattuna, kiusattuja auttaa (Hepr.2:18). Juuri syntien rangaistuksen ihmisten puolesta kärsivä Kristus on pelastanut kärsimyksen ja synnin alle joutuneen ihmiskunnan kuollessaan ristillä (2.Kor.5:21). Ja juuri sellaisena, kärsivänä Herran palvelijana hän tulee juuri heikkoja ja kärsiviä auttamaan silloin, kun kaikki muu apu ja ihmisen omat voimat loppuvat (Jes.53:4-11). Kristus ei pelkää liata varpaitaan eikä itseään kokonaan, astuessaan alas auttamaan syntistä. Kyse on ristinteologiasta: Juuri heikkoudessa ja hädässä tulee Jumalan voima suureksi (2.Kor.12:10; 2.Kor.13:3-4).

Kautta likaisten varpaitteni!