Ave, Roma! Osa 1: Introitus

"Kaikki tiet vievät Roomaan", kuuluisa sanonta kertoo. Sinne on viemässä myös oma tieni huomenna, yhdessä kahden teologikollegani ja seikkailutoverini Jeren ja Josin kanssa. Tällä kertaa tie, joka meitä vie on ilmatie. Lentokone tulee liidättämään meidät halki taivaitten suoraa linnuntietä kohti Italian, länsimaisen kulttuurin, pannumuuripitsan (-pizzan) ja Fransu-paavin kuuluisaa kaupunkia.

Miten tähän on tultu?
Ei, en ole saanut tarpeekseni luterilaisuudesta, eikä sairaalloinen altistuminen kirkkoisillekään ole saanut minua liittymään roomalaiskatoliseen kirkkoon. Matkan syyt ovat muualla, sanoisin jopa toisaalla. Ensinnäkin henkilökohtaisesti olen jo pitkään sairastanut yhä yltyvää matkakuumetta, ja nyt koitti sellainen aste tässä sairaudessa, että lämpömittari pamahti rikki ja tein päätöksen lähteä jonnekin ja pian. Se "pian" tarkoitti ensin että "vuoden sisällä", eikä sisältänyt sen kummempaa määränpäätä. Toisekseen olen jo jonkin aikaa tarvinnut lomamatkaa. Itseäni reflektoiden tulin self-psykoanalyysin tulokseen, joka näytti minun olevan liian täynnä opintoja ja töitä, ja liian laiha kokemuksien ja pääntuuletuksen osalta. Tarve pistää ummehtunut pääni läpituuletukseen Välimeren tyyliin tuli siis tarpeeseen.

Määrä ja pää ilmaantui sitten Josin ynnä Jeren muodoissa, jotka ilmoittivat että "Suomen Eksistentialistinen Puolue" (SEP, jonka osakas hypostaasini on) tekee poliittisen aktion Roomaan, olin valmis kuin Atrian mikropitsa (tai micropizza, jos joku suosii tätä muotoa (tai mikropizza kuten Jere)). Niinpä innostuin koko olemuksellani tästä ja lähdin toteuttamaan osaltani lähtövalmisteluja.

Ensinnä tilasimme lentoliput mallia meno-paluu, sillä emme olleet tarpeeksi optimistisia sen suhteen että meistä kukaan saisi Roomasta työtä tai vaimoa. Se kävi kivuttomasti ja muutenkin ilman puudutusta. Sitten tilasimme hotellihuoneen. Se vaikutti aluksi myös toimivan aivan kuin rasvattu. Myöhemmin kävi ilmi, että rasvassamme oli jokin vika, sillä hotelli palautti bumerangina Italiasta maksumme. Vaikutuin italialaisten kyvyistä heittää bumerangia Suomeen asti. Parissa päivässä Josi oli Herakleen (tai roomalaisittain Herculeen, jota tietty nyt pitäisi suosia) tavoin tehnyt urotöitä ja sopinut asian huonevuokraamon kanssa. Kolmas vaihe oli omalta osaltani henkilökohtainen passitus. Se olikin kaikkein kivuliain vaihe, vaikkakin silti vältin puudutuksia. Kuvautin itseni Josin luona ja lähdin tutkimusmatkalle suomalaisen poliisibyrokratian villiin viidakkoon. Passihakemus lähti, ja sain sovittua treffit Espoon poliisin kanssa yllätyksellisen pikaisesti. Kun sitten Suomen valtio oli tehnyt päätöksen, että uskaltaa lähettää Esan maasta, sain passin. Sitten jäinkin odottelemaan innosta soikeana lähtöä.

Jeren ja Josin kanssa teimme puoluekokouksen yhteydessä Viikin tukikohdassamme matkavalmisteluja ja sotasuunnitelman, johon sisältyi ainakin yksi "on location" kuvattu film noire - tyylinen elokuva, ainakin yksi paavitapaaminen ja ainakin yksitoista pitsaa (tai pizzaa). Omalta osaltani aion hyödyntää sairaalloista altistumistani kahvijuomalle ja ottaa italokahveista ilon irti. Kiintoisaa olisi myös saada käteensä paikallinen kitara sekä huijata paikallisia italoja luulemaan minua saksalaiseksi (puhumalla alkeis-saksaa niin pitkään kuin mahdollista). Siis kahdessakin mielessä pelata kielipelejä.

Tänään olen suorittanut lopulta pikaisen pakkauksen kuutiselle kilolle matkatavaraa ja luopunut pankkitilini rahoista matkan ajaksi. Koska olen pohjimmiltani lahjoituksia tekemätön ihminen, enkä myöskään pidä luvattomasta siivoamisesta, en ole jättänyt roomalaisrosvoille tai muille putsareille suurempia pikavoittoja. Ansaitkoon epärehellisen palkkansa jotenkin muuten.

Triumfaalinen lähtöhetki eli kreikaksi Exodus koittaakin huomenna keskipäivän kuumimmassa pakkasessa. Päivittelen matkakokemuksiani tänne Ave, Roma!- blogiosastolle.

Ave, Roma! Morituri te salutant!
Esa